Tällä viikolla vihdoin aloitimme varsinaisen ajo-opetuksen yhdessä Marin kanssa. Mari on muutamana iltana valmistanut ponia valjaisiin heiluttelemalla riimun narua pitkin selkää ja palkinnut leipäpalalla aina paikallaan seisomisesta. Dannylle tyypillisin reaktio jännittäessä on paikalleen jäykistyminen ja steppailu sivuttain. Valjastus käytävällä sujui ongelmitta. Kentällä oli kova tuuli ja muita ratsukoita, jotka hieman vaikeuttivat alkua. Heiluvaa pressua piti käydä tutkimassa lähemmin ennen kuin sen ohi pystyi kävelemään ilman sivuaskelia ja vastaan tullut tamma sai Dannyn unohtamaan hetkeksi kaiken muun. Ohjat jännittivät Dannya. Nopeasti se tottui siihen että ne lepäävät selän päällä, mutta pysäyttäessä se kääntyi aina sivuttain ja kun ohjan paine tuli sivuuttaessa vastaan  lautasen kohdalla se jännittyi siitä. Myös eteenpäin poni lähti singahtaen. Danny on hyvin herkkä ihmisen liikkeille ja seurasi taluttajan perässä kaikki pysähdykset ja liikkeelle lähdöt, mutta oli aina ihmeissään kun Mari ohjilla korjasi sen oikealle uralle tai maiskutti takaa päin. Ensimmäine harjoituskerta ei ollut pitkä, noin 10-15 minuuttia sisältäen käyntiä ympäri kenttää ja muutaman pysähdyksen ja suunnan vaihdon. Aluksi talutusnaru oli lyhyt, loppua kohden hieman pidempi ja pyrin jättäytymään enemmän Dannyn pään taakse kuin ohjaamaan sitä seuraamaan minua.

11128754_10153200683129661_803502187_n.j11096914_10153200682139661_1216183583_n.